Subscribe
Add to Technorati Favourites
Add to del.icio.us
tiistai 14. joulukuuta 2010

Kun päänahkaa aina vaan kutittaa..

Lähettänyt Miima

Elikkäs ajattelin vähän kertoa kokemuksia ja ajatuksia siitä, kun semmoiset kolme vuotta sitten alkoi päänahan ongelmat vaivata ihan tosissaan. Toivon, että tästä olisi apua samassa tilanteessa oleville, jotka hakevat apua netin syövereistä. Minäkin hartaasti etsin tietoa niihin aikoihin, mutta tuotearvosteluja ei pahemmin löytynyt, mutta tuotteita sitäkin enemmän.

Olin 1. luokalla lukiossa, kun talvella päänahka suoraan sanottuna sanoi sopimuksensa irti. Sitä kutitti aivan kamalasti ja päivät kului raapiessa päänahkaa verille. Ei ole kovin hieno yhtälö, kun samalla kutittaa ja kirvelee aivan älyttömästi. Ensin ajattelin, että kutina johtuu kuivasta talvesta, mutta sitä vain jatkui ja jatkui, joten jotain oli tehtävä.

Testailin kaikenlaisia shampoita. Kokeilin normaalien kauppojen valikoimaa, kosteuttavasta rauhoittavaan sorttiin - ei apua. Ihmettelin älyttömästi miksi mikään ei auttanut ja päädyin siihen tulokseen, että kampaamoissa myytävissä puteleissa ei varmaan olisi ärsyttäviä aineita. Sitten näpyttelin tilausta Hairstorelle ja sieltä päädyin ottamaan käyttööni WWW-sarjan kosteuttavan ja päänahkaa rauhoittavan shampoon ja hoitoaineen. Epätoivoisesti odotin tuloksia, että jokohan tämä kärvistely olisi ohi, mutta ei. Eipä ollut apua kampaamotuotteistakaan, tosin en kokeillut muita tuotteita, mutta luulenpa, ettei niistäkään apua olisi ollut.

Onneksi menin kampaajalle sinä keväänä (käyn nimittäin tosi harvoin leikkauttamassa tukkaa! Latvojen lyhentämisen kun hoitaa yleensä sisko) ja avasin suuni päänahastani. Ei minulla kuulemma kampaajan mielestä ollut ainakaan hilseongelmia, mutta hän suositteli kuitenkin suomalaisen Sim:in System4-sarjan tuotteita (kotisivuille tästä: http://sim.fi/fi-system4 ) . Hinta kyllä hirvitti, sillä maksoin shampoosta ja hoitoaineesta 30e, kun en tiennyt yhtään tulisiko ne auttamaan ongelmaani.

Mutta yllätysyllätys, toiveisiini vastattiin ja raapiminen loppui! Ensin käytössäni olivat 3 Mild Climbazole Shampoo ja Oil Cure Hair Mask. Sain myös pienen näytepullon tehohoidosta nimeltään Climbazole Scalo Tonic, jota laitetaan suoraan päänahkaan pesemättömiin hiuksiin. Se toi myös apua alussa, kun päänahka oli pahimmassa jamassa. Pesen hiuksiani kolme kertaa viikossa, joten nämä kestivät silloin kesään saakka. En hetkeen hommannut uusia puteleita loppuneiden tilalle, sillä ajattelin, että kuiva talvi ei nyt olisi ärsyttämässä. Kutina kuitenkin palasi ja ostin hoitocombon uudestaan. Siitä kesästä saakka en ole enää muita hoitotuotteita pahemmin käytellyt. Joskus kyllä esim. poikaystävän kotona tulee pestyä kauppojen normiaineilla tai kampaamojen aineilla, mutta kyllä sen sitten päässään huomaa, että mitä aineita sinne on laitellut. 

Nykyisin käytössäni ovat nämä (olen ajatellut, että hoitaisivat samalla värjättyä ja kuivaa kuontaloanikin! :D) :


Sitten kokemuksia ihan käytännössä. Jos on kiireinen ihminen, niin näitä käyttäessä joutuu vähän odottelemaan, sillä shampoon pitäisi antaa vaikuttaa 2-5min ja hoitsikkaa 2-10 min. Tuotteet on helppo levittää hiuksiin, tosin shampoo ei älyttömästi vaahtoa. Tuoksua näissä ei ole, joka toisaalta vähän harmittaa, mutta toisaalta en tiedä sitä, että ärsyttäisivätkö ne aineet hiuspohjaani. Ei siis ole mitään valittamista tästä hiustenhoitosarjasta, päin vastoin. Nämä ovat pelastaneet arkeni! Ja olen hyvin onnellinen, että löysin nämä tuotteet suhteellisen pian ongelmien alettua, eikä minun tarvinnut seikkailla älyttömän pitkään tuoteviidakossa huonoin kokemuksin.

2 kommenttia:

Lusitarius kirjoitti...

Hiuspohjan kutinaan kannattaa kokeilla myös Biozellin hoitoneste tonic:ia. Hoitonestettä saa isommista kaupoista (esim. Prisma) hintaan 7,30e/200ml.

Miima kirjoitti...

Kiitos vinkistä, saatan joskus jopa uskaltautua kokeilemaan. :)